Olemme käyneet koko perhe viikottain uimassa pitkän aikaa, joskin siihen joulun jälkeen tuli harmillinen tauko hektisen elämän vuoksi. Mutta taas polskitaan!
Vauvana vauvauinnissa, sekä kotikaupungin uimahallissa. Joskus useamman kerran viikossa, joskus viikoittain. Ennen 1-vuotis synttäreitä lopetimme vauvauinnin ja siirryimme pelkästään omatoimisiin uintikertoihin.
Siellä se vesipeto polskii pienten uimataidottomien lasten altaassa. E ui käsipohjaa ja välillä kiepahtaa ympäri niin, että naama kastuu. Leikitään veneillä ja lapioilla. Istun altaan sivussa ja seuraan.
Houkuttelen neiti E.n lasten altaaseen, jossa vesi matalassa altaan päässä yltää juuri neidin leuan alapuolelle. Tämä ei haittaa ollenkaan. Ja aina voi sulkea suun jos vesi yltää "liian korkealle". Kellukkeita E ei suostu enää pitämään. Vedessä hyppiminen on hauskaa, ihan erilaista kuin kovalla alustalla, E huomaa. Uimalasit eivät kelpaa, vaikka isä yrittää niitä tarjota. Nyt hypitään! Isä sai E:n innostumaan kuitenkin sukeltamisesta yllyttämällä neidin menemään kokonaan veden alle. Se vasta on hauskaa! E:n silmistä loistaa innostus ja kasvoilla on leveä hymyn virnistys. Kikatuttaa. Isä on hassu, äiti on hassu, ja neidistä varsinkin hän itse on hassu!
Koska aiemmin E on rakastanut hyppiä veteen altaan reunoilta, ehdottaa äiti tätä. E vastaa topakasti "EI!". Pääedellä sukeltaminen altaan reunalta istuen houkuttaa kuitenkin ja E päättää kokeilla. Äiti auttaa ja isä ottaa sukelluksen jälkeen vastaan. Pinnalla E taputtaa käsiään innokkaasti. "Jee!"
Sukeltamisesta tulee niin kiva juttu, että menimme syvään altaaseen sukeltelemaan. E ei juuri ole ennen sukeltelusta välittänyt, mutta nyt vauhdin saattelemana hän potkuttelee hyvän matkan isän luo äidin luota. Uusi huippujuttu!
Vaikka uiminen on kivaa, mikään ei voita vesiliukumäkeä. Se on iso, E rakastaa sitä! Isän kanssa vesiliukumäkeä lasketaan uudestaan ja uudestaan, kunnes on niin kylmä, että on mentävä saunaan ja tultavan uudestaan toisella kertaa.
